Kehon rasitusta, mielenrauhaa, sosiaalista kanssakäymistä
ja niiden yhteissummana hyvänolontunnetta. Siinäpä syy minun liikkumiselle.
Päivittäinen vähäinenkin liikuntasuoritus auttaa jaksamaan välillä
henkisestikin raskaiden toimistotöiden ja luottamustehtävien hoidossa. Yksin
tai perheen kanssa tehdyt kävelylenkit luonnossa tai joukkueen kanssa höntsäily
pallokentällä antaa mojovan annoksen hyvää puhtia, sisua ja iloa mielelle, joka
on ehkä minua eniten motivoivin seikka liikunnassa. Eikä huono juttu lainkaan
ole se, että samalla keho kokonaisuudessaan saa myös tarvitsemansa päivittäisen
piristeensä.
Keski-ikää lähestyessä on enemmän alkanut ymmärtämään
liikunnan merkityksen loppuelämän suunnannäyttäjänä. Itse voin nyt tehdyillä
kehoa ja mieltä motivoivilla valinnoilla pitkältikin päättää, millaista
vanhuutta niin fyysisesti kuin henkisestikin tulen elämään. Perussairaudet
karttavat aktiivisesti liikkuvaa kehoa, lihakset ja nivelet pysyvät
ikääntyessään paremmassa kunnossa ja esimerkiksi ryhmäliikunta mahdollistaa
sosiaalisen verkostoitumisen muiden liikunnasta innostuneiden kuntalaisten
kanssa.
Nuoruudessa ja keski-iällä suoritettavan liikunnan
välityksellä yritän siis "rakentaa" itselleni monipuolista, tervettä
ja toimintakykyistä vanhuutta. Ja vaikka "rakennusurakka" on ikuinen,
ei sen tie kuitenkaan ole kivinen. Edellä toteamani mielihyvä on se, joka
urakkaa kannattelee ja pyytää suorittamaan kerta toisensa jälkeen.
Kannustan Sinuakin liikkumaan ja siten hankkimaan
hyvänmielen ja hyvänkehon rakennuspalikoita. Tarvitsemme niitä, ihan jokainen.
Innostava liikunta ja liikkumisen ilo! -Se on mun juttu!-😊
Niina Varjo
Kaup.hallituksen 1. vpj
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti