Syyskuu on liikuttanut Kurpanharjun väkeä niin sisällä kuin
ulkonakin. Lähiympäristö on tullut tutuksi, kun lapsiryhmät ovat tehneet retkiä
puistoon, metsään ja muualle ympäristöön. Metsässä on ollut mukava temmeltää ja
huomioida vuodenajan muutokset. Olemme mm. piilottaneet metsässä oranssia
häntäpussia ja etsineet sitä sitten yhdessä metsän kätköistä. Jännää oli ja
edullista!
Omalla päiväkodin pihalla lapset ovat rakennelleet erilaisia
ratoja ja tarkkuusheittopaikkoja. Vanteita on roikkunut lähes päivittäin puiden
oksilla ja häntäpalloja viuhunut niistä läpi. Myrskyn tiputtamia männynkäpyjä
lapset ovat heitelleet metsän puolelle aitaan kiinnitettyjen vanteiden läpi.
Liukumäkeen kiinnitetyt ämpärit ovat myös täyttyneet lentelevistä ”käärmeen
munista” eli häntäpusseista. Olemme myös hyödyntäneet läheistä pururataa ja
juosseet pikaspurtteja valopylväiden väleissä leikkipuistosta takaisin
palatessamme. Lapset ovat myös pyöräilleet päiväkodin pihalla säännöllisesti.
Välillä innostus on ollut niin suurta, etteivät pyörät ole meinanneet riittää
halukkaille pyöräilijöille.

Kurpanharju on ollut täynnä liikettä koko syyskuun. Ja sama
varmasti myös jatkuu, onhan meillä ihanan innokkaita ja liikkuvia lapsia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti