Täällä Niemelä-talossa on liikuntakuukauden alkaessa
retkeilty ahkerasti ja ilmat ovat meitä siinä hellineet. Olemme hakeneet
metsäretkiltä tarvikkeita askarteluihin sekä käyttäneet metsää
askarteluympäristönä. Meidän talon naapurissa on myös muutama hyvä kenttä,
jossa on järjestetty ulkoliikuntaa sekä erilaisia luontotehtäviä. Olemme
käyttäneet luontoa ahkerasti oppimisympäristönä on tutkittu, haisteltu ja
maisteltu sekä kuunneltu luonnon ääniä ja tänään viimeksi kävimme etsimässä eri
värejä luonnosta. Eskarit ovat tehneet kirjainharjoituksia Kaivannon hiekkarannalla.
Pienten ryhmäkin on laajentanut viikko viikolta retkialuetta ja käyneet
lintutalolla asti. Otimme varaslähdön liikuntakuukauteen toteuttamalla
toiminnallisen vanhempainillan elokuun lopussa. Lisäksi teimme päiväkodin
sisälle luontohuoneen, jossa oli huoneen täydeltä tietoisuutta miksi luonto
tekee lapselle ja aikuiselle hyvää kokonaisvaltaisesti.

Aamut ovat useimmiten alkaneet aamujumpalla perinteisen
aamupiirin aluksi. Päiväkodin pihassa on ulkoiltu normaalia pidempiä aikoja ja
mukaan on mahtunut porukalla tehtäviä liikuntaleikkejä. Aikuisetkin ovat
innostuneet kilpasille lasten kanssa. Lisäksi sekä ulos, että pihalle on
syntynyt extempore jumppia jonossa odottelun ratoksi. Vaikka säät ovat meitä
hellineet avasimme myös sisäsalikauden ja kestosuosikkina pysyi edelleen
hippaleikki!
Syksyn edetessä ja ötököiden määrän vähentyessä lähtevät
liikuntapöllöt jälleen kierrokselle! Liikuntapöllöt tuovat puolin ja toisin
viestejä liikkumisen riemusta!
Tavoitteena on liikuntakuukauden jälkeenkin ylläpitää liikkuvaa
elämänmenoa ja löytää ryhmäkohtaisesti sopivat tyylit ja tavat, jotta
saataisiin useasti ”hiki tukkaan” jatkossakin!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti