keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Liikunta on ollut minulle jo lapsena tärkeää. Silloin tuli harrastettua kaikenlaista, niin jääkiekkoa, taitoluistelua kuin tanssiakin. Myöhemmin omaksi lajiksi muodostui uinti, josta tuli myöhemmin iso osa elämääni. Kilpailujen ja harjoittelun myötä halu harjoitella ja kasvaa lajin mukana kasvoi entisestään. Ehkäpä lajin tuomat haasteet ovat se suurin houkutus jotka ovat saaneet pysymään sen mukana. Uuden ennätyksen tekeminen tai raskaan sarjan jälkeen altaasta nouseminen ovat omanlaisia voittamisen tunteita, joita tapahtuu tietenkin lajissa kuin lajissa. Tärkeintä ei ole kuitenkaan aina sen uuden ajan saavuttaminen vaan rentoutuminen oman mielekkään lajin parissa. Myös silloin kokee onnistumisen ja voittamisen tunteita.
Uinnin kautta olen aloittanut lastenryhmien ohjaamisen. Se on oiva tapa levittää liikunnan ilosanomaa etenkin nuoremmille lapsille ja tuoda heille vesi elementtinä tutuksi mukavan kokemuksen kera.
Nyt aloitettuani lukion liikunta on entistä tärkeämpää. Pitkät koulupäivät matkoineen vievät veronsa mutta liikunta tuo mukavaa vaihtelua ja vastapainoa koulunkäynnille, oli se sitten kuntosalilla pyörähtämistä, venyttelyä tai uimista. Vaikka kuinka väsyttäisi päivän jälkeen, sitä huomaa virkistyneensä pienen kävelyn jälkeen. Lyhyenkin kävelytuokien aikana voi vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa tai kävellä yksikseen musiikin tahtiin.
Myös luonnossa liikkuminen tuo vaihtelua omiin liikuntatottumuksiin, varsinkin metsäreitit ovat olleet kovassa kulutuksessa. Heinolassa on laaja ja erinomainen tarjonta yleisiä liikuntapaikkoja koskien, kuten yleisurheilukenttä ja juurikin nuo metsäreitit Raviradan läheisyydessä, jossa voi harrastaa monelaista liikuntaa. Myös talvisin ulkojäät ja hiihtoladut ovat kulutuksen alla, varmasti myös monen muunkin toimesta. Uusi remontoitu uimahalli parantaa vielä liikuntapaikkojen tarjontaa omalla panoksellaan.




Liikunnallista ja rentoa syksyä !

Jenny Myllynen
Opiskelija,  Vesi -ja tekniikkaralliohjaaja Heinolan Iskussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti