Saavun väsyneenä kotiin töistä. Istahdan keittiön pöydän ääreen ja katson sohvaa, joka kutsuu ja suorastaan huutaa luokseen. Katson ikkunasta ulos. Aurinko paistaa ja lämmin syksyinen ilta kutsuu toisaalta vielä nauttimaan kanssaan kesän pakenevasta lämmöstä. Katson sohvaa. Katson ikkunasta ulos. Totean, että ei se sohva siitä mihinkään katoa (toivottavasti) ja puen ulkoiluvaatteet ja lähden ulos. Lämmin syksyinen auringon paiste lämmittää kasvojani ja teen tunnin reippaan kävelylenkin, saavun kotiin sen verran virkistyneenä, että jaksan vielä tehdä muutaman kotijumppaliikkeen kaiken kukkuraksi. Katson sohvaa, ja se vielä (onneksi) nököttää paikallaan. Loppu ilta meneekin sitten sohvan syleilyssä.

Vaikeinta liikunnan aloittamisessa on juuri se ensimmäinen askel, päätös. Tehdä jotain. Sen ei tarvitse olla maratooni tai tunnin mittainen hikirääkki pumppitunnilla. Yleensä kun ihminen päättää aloittaa liikunnan se aloitettaan liian kovalla intensiteetillä ja se saattaa myös hiipua yhtä kovalla intensiteetillä. Liikunnan aloittamisessa on mielestäni tärkeätä olla itselleen armollinen, ei tavoitella heti sitä huippufitnessmaratoonikuntoa, vaan pikkuhiljaa totutellaan kehoa liikkumaan. Myös lepo on erittäin tärkeä liikuntaa aloittaessa. Jos omat keinot siihen eivät riitä, kannattaa hakea ammattilaisen apua, esimerkiksi  liikuntaneuvojalta tai fysioterapeutilta. Jokaisella meillä on omat vaivamme ja ongelmamme. Se mikä toiselle sopii, ei sovi välttämättä itselle. Toinen liikkuu mielellään ryhmässä ja toinen itsekseen. Liikunnan tulisi olla mielekästä ja mieltä virkistävää. Toiselle se on rääkki jumppatunnilla ja toiselle kävelylenkki metsässä. Tärkeätä olisi tunnistaa omat tarpeensa ja kuinka sinä saat liikunnasta sen ilon ja mielen virkeyden, joka siitä tulisi saada. Tee hyvä päätös ja tee se jo tänään. Ja ennen kaikkea, jotta se hyvä päätös pitäisi, ole ARMOLLINEN itsellesi.

Fysioterapeutti

Aki