Törmään usein luuloihin,
että olisin himoliikkuja. Nyt leikkaan huhuilta siivet ja paljastan totuuden. En
ole. Mutta olen kuullut, että on ihmisiä, joille tulee sellainen tunne, että on
pakko päästä liikkumaan. Eipä tule minulle. Minä liikun useimmiten pakottaen itseni
liikkeelle ihan vain siksi, että pysyisin hyvässä kunnossa. Toki lähellä
sydäntäni on suunnistus, polkujuoksu, vaellus ja frisbeegolf. Nyt vasta itsekin
huomaan, että metsä se minua enimmäkseen liikuttaa. Ja koira. Metsässä.
Kesällä tuli kokeiltua
tavallisella 24-vaihteisella polkupyörällä maastopyöräilyä Kirkonkylästä
Vierumäelle. Olipahan kivaa. Eväät mukana. Ja taas metsässä.
Kuntosalitreenin on
korvannut remontoiminen ja pihatyöt. Hyötyliikuntaa, sanovat. Kyllä, rauta- ja
puutarhakauppias hyötyvät. Itselle salikortti lienee halvempi ratkaisu. Mutta
se kolikon toinen puoli. Kaunis piha antaa myös hyvää oloa. Minun tapauksessani
liikkumista enemmän.
Enää en niin kaipaa
urheilusuoritusten mittaamista sekuntein tai sentein. Kilometrejä on tullut
mitattua vain pyöräilyn valtakunnallisessa Kilometrikisassa, jossa lasketaan
mm. kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä poljettu matka on säästänyt. Ryhmämme kilometritavoite
on ”polkea” Malagaan. Välimeri on jo saavutettu.
Festarit kuuluvat
kesään. Minulla se on Jukolan viesti. Siellä sitä kisaillaan samalla viivalla
maailman huippujen kanssa. Tänä kesänä oli huikea hetki juosta Venlojen
joukkueemme ankkurina loppuviitoitusta kilpailun suojelijan Jenni Haukion
pitäessä puhetta palkintojenjakotilaisuudessa. Puheen Suomi 100 -teeman mukaisesti
ampaisin sata lasissa huikeaan loppukiriin ohittaen vielä monta kanssavenlaa. Suunnistus
on siis laji, jossa useimmiten kisailen. Parasta lajissa on lapsellinen
löytämisen riemu, mutta yleisesti myös se, että se sopii ihan kaikenikäisille
ja -kokoisille. Ja saa olla metsässä.
Suomi 100-juhlavuoden
kunniaksi perustettu Hossan kansallispuisto kutsuu pian rauhaansa. Kolme päivää
ja neljä yötä harjuja ja lampia vuorottelevassa Kainuun korvessa takuuhauskassa
seurassa lataa akkuja pitkälle syksyyn. Toki Heinolankin lukuisat tulipaikat
ovat tulleet jo tutuiksi. Ensi vuonna koluan ne yhteen soittoon vaeltamalla,
jotta reitistön hehkuttaminen saa oikeutuksensa. Aika oivallinen reissu
tulossa: Kirkonkylä - Juustopolku – Ilvesreitti – Saittalahti. Matkalle mahtuu mm.
pihvit opistolla ja kahvit torilla. Kyytiin voi ilmoittautua.
On onni, että olen
syntynyt juuri upeiden maisemien Heinolaan. Täällä on liikuttavan kaunista.
Sopivassa suhteessa rakennettu ympäristö ja luonto. Ja kun on huikeat maisemat,
niin eipä ihme, että Rantapuistossa juostessa tuntuu jopa siltä, että olisi
filmitähti Central Parkissa…
Tein johtopäätöksen
liikkumisestani. Tarvitsen siihen kauniin ympäristön, jonka metsä ja kauniit
rakennetut ympäristöt tarjoavat. Uskallan väittää, että elinympäristön laadulla
on suuri merkitys kaikkien muidenkin kaupunkilaistemme hyvinvointiin. Tehkäämme
puitteet sen mukaisesti.
Irene Översti
Luontoliikkuja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti